Eläkettä odotellessa

Siitä onkin parisen vuotta, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Paljon on tapahtunut ja välillä tuntuu etten pysy muutoksissa mukana. Kirjoitan tätä nyt lähinnä itseäni varten. Tosin eipä se haittaa, jos joku tätä lukeekin :D Onhan kyseessä blogi. Jotenkin vain tuntuu nyt siltä, että tänne on helppo asioista kirjoittaa.

Viimeksi, kun tänne kirjoitin 7/13, olin Ilona-kuntoutuksessa. Kyseessä on mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Olin kirjoituksen aikaan sairaslomalla reuman vuoksi. Tuo 2013 syksy oli kyllä vaikeaa aikaa. Minulle aloitettiin elokuussa -13 Simponi niminen biologinen lääke, josta alkoi infektiokierre. Olin koko syksyn ja talven flunssassa ja lisäksi minulla oli kolme korvatulehdusta putkeen. Minulla ei ole ollut korvatulehduksia edes lapsena. Jatkuva flunssa vei voimia.

Lisäksi joulukuussa -13 muutin Turusta toiselle paikkakunnalle. Kuten jokainen varmasti tietää oman kokemuksen kautta, muutto ei ainakaan vähennä stressiä. Lisäksi uusi asunto kaipasi pintaremonttia. Kaiken tämän päälle aloitin intensiivisen psykoterapian elokuussa -13, käyntejä kaksi viikossa. Terapia on ollut alusta asti raskas prosessi ja käynyt työstä, mutta on se sen arvoista.

Loppujen lopuksi olin sairaslomalla lähes koko -13 syksyn sekä -14 kevään.
Keväällä -14 minulla todettiin olevan kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen vihdoin lääkityksen. Vajaatoiminnan oireita on ollut jo usean vuoden ajan, mutta lääkitystä ei ole aloitettu.
Huhtikuussa Ilona-kuntoutus lopetettiin. Koin omat voimani niin vähäisiksi. Tiesin etten jaksaisi kuntoutusta viitenä päivänä viikossa. Onneksi osaan nykyään kuunnella itseäni paremmin. Oli kuitenkin valtava pettymys etten pystynyt Ilonassa jatkamaan. Olen joutunut koko elämäni ajan taistelemaan sen asian kanssa, että haluaisin tehdä paljon enemmän kuin, mitä terveyteni puolesta pystyn tekemään ja minun on edelleen vaikea tätä asiaa hyväksyä.

Kesällä -14 aloitin omasta toivomuksestani kuntouttavan työtoiminnan kahtena päivänä viikossa, paikkana vammaisten asumisyksikkö. Kuntouttava lähti hyvin käyntiin. Poissaoloja ei juurikaan ollut ja tykkäsin käydä kuntouttavassa. Sain siitä myös energiaa ja hyvän mielen. Kyseisessä paikassa ei kuitenkaan ollut riittävästi töitä ja vahdoin uuteen paikkaan alkusyksystä. Uudessa paikassa työskentelin muistisairaiden vanhusten kanssa. Työ oli kertakaikkisen ihanaa ja alku sujuikin oikein hyvin. Työpaikan tilanne työntekijäpuolella oli kuitenkin stressaava ja aloin oireilemaan somaattisesti. Lopulta tilanne oli niin paha, että minua pelotti lähteä kuntouttavaan. Onneksi saimme työpaikalla keskusteltua asioista ja se helpotti jonkin verran tilannetta.

Minulla oli tuolloin monenlaista fyysistä ja psyykkistä oireilua. En saanut nukuttua, mieliala oli maissa, flunssa vaivasi sekä reumakivut pahenivat. Kaiken tämän päälle taasen tuli uusia oireita. Verensokeritasoni nousivat hälyttävän korkealle ja lisäksi maksa-arvoni olivat lähellä 300, kun ne saisivat olla alle 45. Minulle todettiin äkillinen selvittämätön maksasairaus. Sain myös diabetekseen insuliinin. Sairaslomalla olin 11-12/14 ja kuntouttava jouduttiin siis lopettamaan.

Kävin lukuisissa eri tutkimuksissa ja labrakokeita otettiin uskomaton määrä. Yksi kokeet ottanut työntekijä ei ollut urallaan vielä nähnyt otettavan kerralla niin montaa näytettä kuin, mitä minusta otettiin. En muista putkiloiden tarkkaa määrää, mutta olisikohan ollut parisenkymmentä. Onneksi tutkimuksissa ei löydetty mitään merkittävää. Itse ehdin jo pelätä mielessäni kaiken mahdollisen ja mahdottoman.

2015 alkoi reumakivuilla. Simponi jouduttiin tauottamaan maksa-arvojen nousun vuoksi ja reuma aktivoitui. Lisäksi iskias-vaivat palasivat ja olen ollut välillä täydellisen toimintakyvytön. Kivut ovat olleet hirveät. Lääkkeitä olen joutunut käyttämään paljon. Pahimmillaan on mennyt Tramal 50 ja 100mg, Sirdalud 2mg useita päivässä ja Arcoxia 90mg. Näiden lisäksi sähköhoitoa ja fysioterapiaa. Olen niin iloinen, että sain 15 kerran lähetteen Reumalaan Turkuun. Siellä saa ensiluokkaista apua! Tämä siis reuman osasta.

Maaliskuussa minulle aloitettiin diabetekseen Victoza-lääkitys.
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=22840
Reagoin lääkkeeseen aluksi hyvin voimakkaasti ja nyt annos on pidetty puolikkaana kolmisen viikkoa. Lisäksi pistän insuliinia ja tabletteina menee Diformin. Sokerit ovat nyt tavoitetasolla ja painoa tippunut 6kiloa :)

Ja vielä mielenmaisemiin. Myrskystä tyyneen mennään yhden päivänkin aikana. Lisäksi olen ollut alamaissa ja ahdistunut. Eikä mikään ihme! Paljon on tapahtunut raskaita asioita, jotka ovat syöneet jaksamista ja iloa.
Välillä tuntuu, että menetän järkeni...tällöin yritän ajatella kokonaisuutta. Aika harva ihminen pysyisi tyynenä ja iloisena tälläisessä tilanteessa. Onneksi minulla on vielä psykoterapiaa jäljellä puolisen vuotta..saisi kyllä olla enemmän ja pelottaa, miten pärjään terapian loputtua. Ainakin saan hyvät eväät tulevaan.

Nyt palaan tämän kirjoituksen otsikkoon: Eläkettä odotellessa.
Taisi olla maaliskuun alku, kun tein päätöksen työkyvyttömyyseläkeelle hakeutumisesta. Päätös oli äärettömän vaikea. Varmastikin yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä ja tein sen itseäni rehellisesti kuunnellen. Tajusin, että olen antanut aivan kaikkeni tavoitellessani ammattia ja työelämää! Tästä tavoittelusta oli tullut 14-vuotta kestänyt epätoivoinen yritysprosessi ja elämäntyö. Ja voin sanoa käsi sydämellä, että kaikkeni olen antanut ja tehnyt. Tämäkään ei ole riittänyt ja tuntuu että, mitä epätoivoisemmin olen yrittänyt työelämään päästä, sitä kauemmas se on mennyt. Mikäli tämä olisi oikea tie päästä työelämään, niin kyllä minä siellä jo olisin.

Eläkehakemusta tehdessäni kävin läpi kaikki kotona olevat sairaustietoni sekä tiedot kuntouttavista ja työllistävistä toimenpiteistä. Näistä tein koosteen hakemukseeni. Oli meinaan aika karua luettavaa!

Olen opiskellut ammattiin 10-vuotta, kaikki opinnot ovat keskeytyneet sairauksien vuoksi.

Työkokeiluja, -harjoitteluja ja -elämävalmennuksia sekä kuntouttavaa työtomintaa noin 1,7vuotta, kuntoutuskurssit n.1kk, omaehtoinen opiskelu 1,5vuotta, kuntoutusrahalla tuettu opiskelu noin 1 vuosi.

Yhteensä: 4vuotta 3kuukautta

Sairaspäivärahaa maksettu 2vuoden aikana 217pv.

Työmarkkinatuen maksetut päivät 19.12.2003 alkaen 544pv.

Työkokemus yhteensä 6kk

Väkisinkin on tullut mieleen että, miksi kukaan ammattihenkilö ei ole tullut ajatelleeksi, että onko tässä mitään järkeä! Jossain kohtaa kyllä pitäisi katsoa tilannetta kokonaisuutena ja kuntoutujan voimavarojen kannalta. On nimittäin todella uuvuttavaa aloittaa kerta toisensa jälkeen uusi kuntouttava, kokeilu, opinnot tai kuntoutus ja antaa kaikkensa. Minua on mitattu ja arvioitu viimeiset 14-vuotta. Ja ennenkaikkea, minua on epäilty ja kohdeltu Ö-luokan kansalaisena, jota voi kohdella, miten sattuu. Olen joutunut todistelemaan etten ole "sossu-pummi" ja laiskuuttaan kotona kökkivä nuori. Tämä syö itsetuntoa ja paljon.

Toivon todella, että pääsisin eläkkeelle ja saisin rauhassa keskittyä paranemiseeni, ilman aikarajoja ja omassa tahdissa. Olen sen ansainnut ja se on minusta myös oikeuteni. Ja koen, että yhteiskunta on sen minulle velkaa. Jossittelusta ei ole hyötyä, mutta JOS tässä maassa keskityttäisiin enemmän ennaltaehkäisyyn ja yksilön voimavaroihin, uskoisin, että olisin tällä hetkellä työelämässä. Teen nyt raa-an yleistyksen, mutta on sääli, että tässä maassa keskitytään näkemään enemmän yksilön rajoituksia kuin voimavaroja. On paljon osatyökykyisiä eläkeläisiä, jotka haluaisivat olla enemmän osallisina yhteiskunnassa ja tehdä työtä oman jaksamisensa puitteissa ja uskon, että olisi kaikkien etu, jos tämä nähtäisiin voimavarana ja tälle ihmisryhmälle voitaisiin tarjota työtä sovelletusti.

Itse haluaisin tehdä työtä ja opiskella, mutta en pysty tähän täyspäiväisesti enkä välttämättä edes kahtena päivänä viikossa. Haluaisin kuitenkin tunteen siitä, että kuulun johonkin yhteisöön ja antaa oman panokseni hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Minulla on paljon vahvuuksia ja osaamista ja toivon, että jonain päivänä saan niitä käyttää työssä, oman jaksamiseni puitteissa.

Nyt tavoitteeni on keskittyä itseeni ja siihen, mitä elämältä oikeasti haluan sekä siihen, mitä elämä voisi minulle antaa. Olen vielä hukassa tällä tiellä, mutta toivottavasti löydän oman polkuni ja uskallan sitä kulkea pää pystyssä!

Voimat loppu!

Hohhoijaa ja huh! Hienosti alkanut Petrean kuntoutus tyssäsi nyt ainakin hetkellisesti reumakipuihin. Harmittaa aivan suunnattoman paljon.

Petrean kuntoutus alkoi kesäkuun alussa ja osa heinäkuusta oli kesälomaa. Selkäkivut alkoivat sopivasti loman alkaessa ja olivat välillä niin pahat etten pystynyt tekemään mitään, en yhtään mitään ja se etten pystynyt tekemään mitään pahensi vain kipuja. Kolmen viikon aikana olen käynyt kolme kertaa terveysasemallani lääkärillä, koska reumalääkärini on lomalla. Ensimmäisellä kerralla sain kaksi kipupiikkiä kankkuihin, ei mitään apua. Lisäksi tujut kipulääkkeet: tramal, arxocia tupla-annoksella sekä lihasrelaksantti, ei apua näistäkään. Seuraavalla kerralla sain vielä vahvemman pitkävaikutteisen tramalin...ei apua. Tässä kohtaa olin jo niin tuskastunut tilanteeseen että itketti vain kokoajan. Yöt ovat olleet lisäksi pahimmat. Kaksi viikkoa nukuin puoli-istuvassa asennossa vasen jalka tuettuna tyynyllä. Kääntyminen ja liikkuminen yöllä aiheuttivat viiltävää kipua.

Kolmannella lääkärikäynnillä pääsin onneksi omalääkärilleni, johon luotan täydellisesti ja hän on erittäin pätevä. Tässä kohtaa minulle oli jo tullut pissatulehduskin??? En edes muista koska viimeksi olisi tuota ollut ja nyt se sitten iski, pahimpaan mahdolliseen aikaan. Selkä siis helkkarin kipeä ja siihen lisäksi alavatsakivut, jotka säteilivät selkään. Sain kortisonikuurin, jota jatkan elokuun puoleenväliin eli kunnes pääsen reumalääkärilleni. Lisäksi lääkityksenä selkään jatkan lihasrelaksantteja ja pissatulehdukseen sain antibioottikuurin. Nyt kivut ovat päivällä helpommat kuin aiemmin, mutta yöt ovat edelleen hankalia ja olen aivan loppu. Mikäli ei saa nukuttua riittävästi, kipujakaan ei jaksa niin hyvin. Onneksi olen jaksanut liikkua, kivutkin lievittyvät joksikin aikaa. Olen pyrkinyt joogaamaan päivittäin ja kävelemään sen, mitä pystyn.

Harmittaa tosiaan hirvittävän paljon, että reuma alkoi oireilemaan ja vielä näin kovin. Soimaan itseäni lisäksi ihan liikaa, kun en pystykään menemään kuntoutukseen. Ei millään lailla helpota oloa että olen näin julma itseäni kohtaan. Ja syytän itseäni. Olen käyttänyt reuman hoitoon biologista reumalääkettä Enbreliä noin vuoden ja sitä ennen käytin Humiraa. Humiran käytön aikana minulle puhkesi palmoplantaarinen pustuloosi ja lääke lopetettiin tämän jälkeen, koska epäiltiin Humiran laukaisseen sairauden. Humiran tilalle laitettiin Enbrel.
Alusta asti pistäminen sattui todella paljon ja minulle tuli iho-oireitakin. Joka kerta pistäminen sattui enemmän ja aloin pelkäämään sitä. Lisäksi iho-oireet pahenivat ja useimmiten pistoksesta seurasi mustelma ja punoitus turvotuksella. Nyt en ole pystynyt lääkettä enää pistämään ja tämän vuoksi syytän nyt itseäni näin kovin. Omalääkärini kyllä sanoi, ettei Enbreliä pidäkään pistää, jos siitä aiheutuu niin voimakkaat reaktiot.

Nyt sitten haen sairaslomaa. Nopeasti sitä voimat loppuu, kun on pitkään kovat kivut eikä saa riittävästi unta ja aivan kuin tämä ei riittäisi, olen julma itseäni kohtaan. Reilut kaksi viikkoa pitää vielä kestää, sitten pääsee reumalääkärille. Joskos vaikka löytyisi jokin sopiva lääke, jota pystyn käyttämään. Nyt vain pitää tehdä mindfullness-harjoituksia ja taputteluterapiaa, josko ne auttaisivat minua olemaan armollisempi itseäni kohtaan.

JippikaiJee!

Uniongelmat voitettu ja kuntoutus on alkanut!

Edellisessä kirjoituksessa kerroin yllättävistä uniongelmista, jotka nyt siis olen selättänyt. Uni on kyllä sellainen asia, että sitä osaa arvostaa parhaiten silloin, kun on kärsinyt tai kärsii uniongelmista. Olen elämäni aikana kärsinyt unettomuudesta useamman vuoden ja ongelmat ovat alkaneet jo varhaisteini-iässä. Jossain kohtaa nukuin niin vähän, että muistini alkoi selkeästi huonontumaan ja sairastin sekä fyysisesti että psyykkisesti lähes jatkuvasti. On kummaa, että edelleenkin uniongelmien merkitystä ihmiseen kokonaisuutena vähätellään. Jokainen joka on kärsinyt uniongelmista tietää ja tuntee nahoissaan ongelmien vaikutukset.

Suomessa uniongelmien hoito tuntuu olevan retuperällä. En ole perehtynyt kuin pinnallisesti tutkimustuloksiin, mutta omakohtaisten kokemusten sekä läheisten kokemusten pohjalta uskallan näin todeta. Unettomuutta hoidetaan edelleenkin enimmäkseen lääkkeillä, vaikka tehokkaampia hoitomuotoja olisikin tarjolla. Lääkkeillä hoito on perusteltua lyhytaikaisesti, ei vuosikausia. Pitkäaikaisen unettomuuden hoitoon tehoaa toiminnalliset ja kognitiiviset menetelmät lääkkeitä paremmin.

Toiminnallisia ja kognitiivisia menetelmiä ovat esim: unihuolto, rentoutus, uniärsykkeiden hallinta, vuoteessa olon rajoittaminen sekä kognitiiviset menetelmät, joilla tutkitaan ihmisen tapaa käsitellä huolia ja elämän ongelmia. On hyvä muistaa että kognitiivinen psykoterapia ja kognitiivisten menetelmien käyttö ovat eri asioita!

Lisää tietoa: Kognitiiviset menetelmät kroonisen unettomuuden hoidossa, Käypä hoito
sekä Unettomuus, Käypä hoito

Itseäni auttaa nykyisin mindfullness, huolipäiväkirjan pitäminen, erilaiset rentoutusharjoitukset, liikunta sekä vyöhyketerapia, josta on ollut huomattavaa hyötyä. Viimekertaisten uniongelmien kohdalla auttoi myös syiden selvittäminen. Kun sitten tajusin, mistä ongelmat saattavat johtua, tuntui huojentavalta ja ongelmia sieti paremmin. Uniongelmani johtuivat pääosin suurista elämänmuutoksista ja vieläpä positiivisista muutoksista. Ihmismieli on jännä kapistus! :)

Aloitin pitkäkestoisen kuntoutuksen 10.6.13 ja uniongelmat jäivät historiaan parin päivän sisällä aloituksesta. Lisäksi puoliskoni yölliset kauhukohtaukset lakkasivat hieman ennen kuntoutuksen alkua, mikä myöskin vaikutti suuresti nukkumiseeni. Ostimme lisäksi kunnolliset pimennysverhot.

Nyt en ole edes jännittänyt aamuheräämisiä kuten aikaisemmin, koska pyrin menemään riittävän aikaisin nukkumaan. Mínua rauhoittaa paljon, kun tiedän että, vaikka pyörisin sängyssä tunnin niin saan silti riittävästi unta. Ja nykyisin teen viikolla paljon sellaisia asioita, joita olen aiemmin tehnyt vain viikonloppuisin. Olen kaiketi tajunnut että, mikäli "elää" vain viikonloppuisin, elämä on aika raskasta. Viikossa on seitsemän päivää, niin miksi en tekisi joka päivä sellaisia asioita, joita normaalisti tekisin vain viikonloppuisin? Näin toimimalla viikonloppuihin ei kerry liikaa tekemistä tai odotuksia ja jokainen päivä on erityinen.

Olen nyt ollut Petreassa Ilona-kuntoutuksessa pari viikkoa ja tykkään siitä aivan älyttömän paljon. Saan toteuttaa itseäni kädentaidollisissa töissä ja opetella sosiaalisuutta omaan tahtiin. Yhtenä tavoitteenani on oppia pitämään taukoja ja tekemään töitä itseäni säästäen. Ei tarvitse olla täydellinen ja antaa itsestään kaikkea joka päivä. Minun ei tarvitse ansaita mitään tekemällä, olen arvokas olemalla juuri sellainen kuin nyt olen. Ja olen kuntoutuksessa itseni vuoksi.

Keskeneräinen savityö

Keskeneräisiä savitöitä: valkosipulit

Kukkia muotoilumassasta

Kukka muotoilumassasta

Tasapainoilua muutosten kanssa

Hurjan paljon onkin tapahtunut taas. Pääosin postiivisia asioita, jotka yllättäen ovat kuitenkin tuoneet mukanaan myös murheita.
Mistäköhän aloittaisin...

Marraskuussa 2011 minulle puhkesi harvinainen ihosairaus, palmoplantaarinen pustuloosi (pustulosis palmolantaris). Sairaus koettelee etenkin jalkapohjien ja kämmenten ihoa. Minulla sairaus alkoi todella rajusti ja sairauden puhkeamisesta kuukausi eteenpäin olin lähes täysin työkyvytön. Opiskelin tuolloin vielä kokiksi. Jäin ppp:n vuoksi sairauslomalle joulukuussa ja sairausloma kesti elokuun 2012 loppuun. Jouduin lopettamaan lähes valmiit kokkiopintoni.

Olin asiakkaana Tyksin kuntoutustutkimus-polilla, josta suurin hyöty oli pitkä sairausloma sekä loistava B-lausunto. Muuta siellä ei sitten oikeastaan saatu aikaan, ei edes kunnollista ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmaa tai selkeitä jatkosuunnitelmia. Tätä on moni ammattihenkilö myöhemmin ihmetellyt.

Jokatapauksessa, aloin jo 2012 alkuvuodesta miettiä Petreaa vaihtoehtona. Äitini on terveydenhoitoja ja hän kertoi minulle kyseisestä kuntoutuskeskuksesta. Asun Turussa ja Petreaan on noin 10km matka, tämänkin puolesta se olisi hyvä vaihtoehto. Olin kuitenkin niin huonossa kunnossa ettei kuntoutusta voinut tuolloin ajatella. Pidin kuitenkin Petrean mielessä. Tyksin kunt.tutkimus-polilta en saanut varsinaista suositusta Petreaan.

2012-2013 vuodenvaihteessa sain reumalääkäriltäni B-lausunnon Petrean kuntoutustutkimusta varten. Muistaakseni helmikuussa postiluukusta tipahti kutsukirje kuntoutustutkimukseen ja jakso alkoi maaliskuussa, se kesti kaksi viikkoa. Itsevarmuuteni vahvistui tuona aikana uskomattoman paljon.

En voisi olla tyytyväisempi Petrean kuntoutustutkimusjaksoon. Varmasti vaikutti myös se, että olin todella motivoitunut ja halusin selvyyden tulevaisuudestani. Minulle tehtiin aivan loistava ammatillisen kuntoutuksen suunnitelma ja selkeät tavoitteet sekä ohjeistus minulle. Seurantapäiviä sain kolme. Pelkäsin sitä, että jään yksin kaikkien asioideni kanssa enkä pystyisi hoitamaan kaikkea. Noh, olen pärjännyt varsin hyvin!

Petreassa sovittiin tavoitteiksi psykoterapiaan sekä pitkäkestoiseen kuntoutukseen hakeutuminen, joko kuntouttava työtoiminta taikka Petrean Ilona-kuntoutus (mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus). Kävin Ilona-infossa huhtikuussa ja haastattelussa seuraavalla viikolla. 3.5.13 yksi Ilonan ohjaajista soitti minulle ja kertoi että Ilonan työryhmä on valinnut minut kuntoutukseen. Sitten vain lisähakemus Kelaan lausuntoineen ja tämän viikon maanantaina 20.5.13 samainen ohjaaja soitti minulle ja kertoi että Ilona-kuntoutus voidaan aloittaa Kelankin puolesta, koska vain minulle sopii. Sovimme aloitusajankohdaksi kesäkuun alun.
Ja nyt vaihdan Ilonasta psykoterapiaan...

Jo ensimmäisenä päivänä Petreassa minulle suositeltiin Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Minulle on suositeltu psykoterapiaa jo vuodesta 2005, mutten ole voinut hakeutua terapiaan taloudellisista syistä. Omavastuuosuudet pätevällä terapeutilla nousevat helposti 300€ kuukaudessa. Harvalla työssäkäyvälläkään on tähän rahaa, saati toimeentulotukea saavalla. Olen hakenut sosiaalitoimesta useaan otteeseen tukea näihin omavastuuosuuksiin sekä Porissa että Turussa ja vastaus on aina ollut kielteinen, jota en ole kyennyt ymmärtämään. Yksi edellytys sille, että tulen jossain kohtaa elämässäni olemaan työkykyinen on tehokas ja pitkäkestoinen psykoterapia. Minulla on niin paljon syvällejuurtuneita ongelmia etten pääse yksin niiden kanssa eteenpäin eikä kunnalla ole resursseja pitkäkestoiseen intensiiviseen ja tehokkaaseen terapiaan.

Petrean sosiaalityöntekijä kirjoitti lyhyen lausunnon sosiaalitoimea varten ja mainitsi siinä työ- ja toimintakykyiseksi tulemisen terapian avulla ja suositteli tuen myöntämistä terapian omavastuuosuuksiin. Minulla oli parin päivän päästä aika sosiaalityöntekijälle Turun sosiaalitoimessa ja jälleen kerran virkailjani oli vaihtunut. Tällä kertaa onneksi!

Jännitin todella paljon tätä käyntiä ja olin varma että vastaus on jälleen jyrkkä ei! Virkailija kuitenkin sanoi heti että tietysti hän puoltaa tätä ja kirjoittaa asiakassuunnitelmaani että terapian omavastuuosuudet maksetaan toimeentulotukena. Olin aivan järkyttynyt (positiivisesti), aloin itkemään ja oli todella epätodellinen olo. Voiko tosiaan olla virkailjasta kiinni, saako toimeentulotukea terapiakustannuksiin vai ei! Olin aina kuvitellut ettei vain ole mahdollista saada tukea (jonkin lakipykälän mukaan). Tästä käynnistyi operaatio terapeutin etsintä, joka osoittautui todelliseksi suuroperaatioksi. Olen hurjan kiitollinen sosiaalityöntekijälleni tästä päätöksestä!!

Aloin hakea terapeuttia huhtikuun alussa. Olin pyörällä päästäni: terapiasuuntauksia on paljon ja on eri vaativuustason omaavia terapeutteja, jotka ovat ehkä erikoistuneet vielä johonkin erikoisosa-alueeseen. Urakka tuntui loputtomalta. Onneksi olen hyvä organisoimaan asioita ja kävin läpi eri suuntauksia ja lähes kaikki terapeutit Turun alueella.

Terapeuttietsivätoimisto tmi.

Lopulta parin viikon työn jälkeen olin saanut karsittua terapeuttiehdokas-listan noin kahteenkymmeneen. Sitten aloin miettiä yhteydenottotapaa. Osalla terapeuteista oli tiedoissa myös sähköpostiosoite, osalla vain puhelinnumero. Päätin tehdä lyhyen hakukirjeen, jossa esittelen itseni ja ongelmani :) Lähetin s-postia yhdeksälle terapeutille, liitteenä tämä haku-/esittelykirjelmä. Terapeuteista viidellä ei ollut vapaita terapiapaikkoja, kahden vastaus kesti ja kesti. Jotenka vaihtoehtoja oli tässä kohtaa kaksi, plus sitten ne terapeutit, joille sai vain soittaa.

Valitsin siis kaksi terapeuttia, joilla ajattelin käydä tutustumiskäynneillä. Terapeuttia etsiessä ehkä tärkein valintaan vaikuttava asia on "kemiat". Terapeutin tulee olla mieleinen ja sellainen, jolle voi puhua hyvinkin vaikeista ja intiimeistä asioista. Tätä minulle korostettiin usealta taholta. Tietysti vaikuttaa myös menetelmät ja ehdottomasti terapeutin pätevyys.

Kävin molemmilla siis tutustumiskäynnillä ja tämän jälkeen valinta oli helppo. Tällä hetkellä minulla on terapeutti löydettynä ja käyn hänellä nyt kartoituskäynneillä. Terapeuttini on erittäin pätevä ja minulle tuli heti sellainen olo, että pystyn hänelle puhumaan ja varmasti myös luottamaan.

Paljon on siis tapahtunut loistavia asioita lyhyessä ajassa, mutta kuten otsikosta näkee, on hyvän lisäksi tullut myös tasapainoilua vaativia muutoksia.
Minulle on kehkeytynyt paha uniongelma. Olen nyt nukkunut todella huonosti reilut kolme viikkoa. Unettomuus alkoi mahataudista, joka piti minua hereillä kolme yötä. Sitten tuli hyvin valoisaa ihan yhtäkkiä ja se oli sitten siinä. Pää pimahti!

Olen nyt miettinyt, mistä unettomuus todella johtuu ja syitä on monta. Mahatauti, valoisuus, puoliskon kuorsaaminen ja kauhu-unet, sekä nämä hyvät muutokset, joita elämässäni on tapahtunut.
Liika on liikaa myös hyvässä, näin on todettava minun kohdallani. Myös terapeuttina totesi tämän minulle. Niin karmealta kuin se kuulostaakin, näin voi käydä.

Olen elämäni aikana tottunut saamaan, suoraan sanottuna, paskaa niskaan paljon enemmän kuin hyvää. Yrityksistäni ja ponnisteluistani huolimatta seinä on lähes aina noussut vastaan ja pettymyksiä on tullut kerta toisensa jälkeen. En enää uskaltanut edes toivoa tälläisiä muutoksia ja nyt kuitenkin elän näiden muutoksien keskellä. Muutama kuukausi sitten uskoin jo ettei minusta ole muuhun kuin eläkeläiseksi...ettei yhteiskunta tarvitse minua tai halua minua osalliseksi, että olen vähän kuin välttämätön paha. Tälläiset tunteet vaikuttavat aika lailla itsetuntoon.

Nyt olen taas alkanut uskoa itseeni ja ammattihenkilöt uskovat minuun ja kykyihini. En olekaan hylkiö, jolla on seitsemän sairautta ja jota ei tarvita. Minulle on rakennettu tulevaisuus ja selkeät suunnitelmat, joissa olen päähenkilö. Nyt minua tuetaan, eikä minun tarvitse jaksaa yksin. Saan epäonnistua ja olla vähemmän täydellinen ja tehokas, jos vain annan itselleni nyt luvan siihen.
Pääsen pitkäkestoiseen kuntoutukseen, jossa minua toppuutellaan ja saan tukeutua muihin.

Edessä on pitkä tie ja varmasti myös kivikkoinen, sen tiedän jo nyt. Mutta se on tie, jolla haluan kulkea ja joka vie minut lähemmäs sitä, millainen haluan olla.

Toivon että uniongelmani laantuisivat ja saisin taas nukuttua. Minun on kuitenkin hyväksyttävä tämä tilanne ja pidettävä mielessä, mistä se johtuu. Minulle on tapahtunut niin paljon hyvää!

Muutoksen tuulet!

En edes aio pahoitella sitä, etten ole tänne kirjoitellut pitkään aikaan. Joskin välillä olen potenut huonoa omaatuntoa asiasta. Pääosin kirjoitan tätä blogia itseäni varten, jotta muistaisin mistä kaikesta olen jo selviytynyt ja mistä kaikesta tulen vielä selviytymään. Muistutan itseäni siitä, että asioilla on tapana järjestyä ja että minun pitää luottaa enemmän itseeni ja muihin sekä tulevaisuuteen, eikä minun tarvitse jatkuvasti olla niin kamalan huolissani kaikesta.

Päätin vaihtaa blogini nimen. Edellinen nimi oli Varjo elämässäni: palmoplantaarinen pustuloosi. Uusi nimi on: Mitä synkempi hetki, sitä ihanampia valopilkut! Saattaa olla että blogin nimi tulee vielä tulevaisuudessa vaihtumaan, mutta tällä hetkellä tämä tuntui hyvältä ja muistuttaa minua siitä, että aina on myös jotain hyvää.

Tällä hetkellä elämässäni on enemmän valopilkkuja kuin synkkyyttä. Vuosi sitten tilanne oli toisenlainen. Asiat ja tilanteet kuitenkin muuttuvat alati, synkkyys ja valopilkut vaihtelevat jokaisen elämässä. Toisilla rajummin ja toisilla hyvin hienovaraisesti. Minä kuulun siihen ryhmään, jonka elämä piirroksena muistuttaisi sydänkäyrää :) Koen kaiken hyvin voimakkaasti ja päivän aikana saatan rypeä pohjamudissa tai liihottaa sinitaivaalla linnun lailla, vailla huolen häivää. Olen yrittänyt oppia hyväksymään ja tiedostamaan tämän...se on vain välillä aikas vaikeaa. Usein toivoisin olevani tasaisempi ja vakaampi. On raskasta kokea ja tuntea kaiken niin voimakkaasti. Toisaalta en osaisi kuvitella itseäni toisenlaisena, nyt olen sellainen kuin haluan olla hyvine ja huonoine puolineni. Olen useimmiten hyvin onnellinen ja täynnä elämäniloa. Pystyn nauttimaan ja heittäytymään. Ja olen jopa oppinut elämään tässä hetkessä..joskaan aina se ei onnistu. Mutta olenkin vasta-alkaja. Elämä on oppimista ja kehittymistä. Itselleen tulisi olla armollinen.

Monesti havahdun siihen, että soimaan tai jopa haukun itseäni. Sallisinko jonkun toisen kohdella itseäni niin? Vastaus on tietenkin EN! Miksi minulla on sitten oikeus kohdella itseäni huonosti.
Uskoisin että itsensä parjaaminen on meille suomalaisille turhankin helppoa. Meille on opetettu että ylpeä ei saa olla eikä itserakas. Positiivisen palautteen antaminen varsinkin työelämässä on edelleen joillekin ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Alkuun jouduin tietoisesti harjoittelemaan itseni kehumista ja hyvien puolien listaamista. Nykyään tämä käy onneksi helpommin, mutta edelleen mietin välillä että, jos oikein kehun itseäni niin mahdankohan ylpistyä. Aika höpsöä ettenkö sanoisi!

Itseään kuuluu ja pitää kehua! Joskus on hyvä vaikkapa kirjoittaa paperille hyvät puolensa ja kaiken sen, missä on hyvä. Tässäkin asiassa harjaantuu ja pikkuhiljaa lista kasvaa ja lopulta on mukava palata lukemaan kirjoituksiaan ja huomata kuinka onkaan kehittynyt ja oppinut arvostamaan itseään.

PPP on rauhoittunut, Jee!

Ilokseni voin todeta että ppp on rauhoittunut huomattavasti siitä, mitä se pahimmillaan minulla oli. Rakkuloita ei ole juuri lainkaan tai ne ovat hyvin pikkiriikkisiä. En tarvitse enää keinoihoa (DuoDerm) kovinkaan usein ja pystyn jo tekemään kotitöitä sekä kokkailemaan ilman hanskoja. Yksi mukavimmista asioista on, kun voi käydä ilman suojahanskoja suihkussa ilman kirvelyä ja kipua :) Jee!
Ja olenpahan käynyt uimassakin. PPP:n puhkeamisen jälkeen uiminen ei ihan ensimmäisenä käynyt mielessä ja harmitti aikalailla, kun en enää päässytkään polskimaan. Sairauden puhkeamisen jälkeen tämä oli toinen kerta kun pääsin uimaan ja vieläpä ilman Duodermia.
Myös muu liikkuminen on helpottunut huomattavasti, kun jalkojen iho on lähes ehjä. Lokakuussa kuljimme puoliskoni kanssa Kuhankuonon retkeilyreitistön Pukkipalon reitin ja jalat kestivät sen. Voittajafiilis!

Tällä hetkellä hoidan ppp:ä seuraavasti:
- jokapäivä rasvaus aamuin illoin jollain seuraavista: Aqualan L, Ceridal lipolotion tai Novalan.
- tarvittaessa lisärasvausta päivän mittaan esim: BevitaR tai valkovaseliini
- lääkevoiteet; hoidossa vaihtelee Protopic tai kortisonivoiteet Bemetson, Fucicort, Dermovat
- sisäisesti Enbrel: biologinen reumalääke, minulla menee sekä reumaan että ppp:en
- lisäksi lisäravinteet: maitohappobakteerivalmiste, sinkki ja d-vitamiini
Näillä pärjään tällä hetkellä oikein mukavasti.

PPP,oikea käsi 8.3.12
rakkulapuuskan jälkeen

PPP, oikea käsi 29.11.12. Käsi on jo melkein
kuin terveellä

Ppp:n lisäksi minulla on muualla kropassa ihottumia, jotka nyt talven kynnyksellä ovat roihahtaneet pahemmiksi. Muutamaan vuoteen ei olekaan nämä muut ihottumat vaivanneet näin paljoa...tiedä sitten mistä johtuu että nyt ovat taas yltyneet. Hyvällä hoidolla kuitenkin pärjää. Kaiken aa ja oo on rasvaus, ilman sitä menisi hermot kutinaan. Paras perusvoide tähän mennessä on ollut Aqualan L, eikä iho ole vielä tottunut siihen liiaksi. Lisäksi käytän tarvittaessa Fucicortia, Bemetsonia tai Protopicia. Protopic auttaa todella hyvin, mutta haittapuolena on kyllä siitä aiheutuva kuumotus ja punoitus, mikäli ottaa siemauksenkin alkoholipitoista juotavaa. Näin pikkujouluaikaan pidän taukoa käytössä, vaikken alkoholia paljoakaan käytä.

Ja lopuksi on kerrottava että olen ollut tupakoimaton 1.12.12 VUODEN! Aion palkita itseni intialaisella päähieronnalla ja sopivasti lauantaina on vielä illanistujaiset ja syömingit hyvien ystävien kanssa. Mmm..mm.

Kehonpuhdistusta

Siitä on jo tovi, kun aloin kiinnostua kaikenlaisista elimistön puhdistautumiskeinoista yms. ja jatkuvasti kiinnostukseni terveitä elintapoja kohtaan kasvaa kasvamistaan. Siispä ryhdyin ajatuksista tekoihin. Olen nyt syönyt kolmisen viikkoa kasvispainoitteista ruokaa kuitenkaan ottamatta hirveää stressiä vaikka välillä lihaakin söisin eli ehdotonta vegetarismia en noudata. Enkä tosiaan ole siirtynyt kasvisruokiin esim.vakaumuksen vuoksi vaan ainoastaan terveyssyiden takia. Kasvisruoasta tulee huomattavasti parempi olo kuin liharuoasta, välttyy ähkyltä ja turvotukselta, saa riittävästi ravintoaineita ja kuitua, hyvää mieltä unohtamatta.

Ruokavaliomuutosten lisäksi aloitin puhdistuskuurin ja ostinpa Glaubersuolaakin. Olen nyt ollut puhdistuskuurilla kolme päivää ja eilen otin 10g suolaa lasilliseen vettä sekoitettuna. Pelotti kyllä aika julmetusti tuon suolan ottaminen, kun ystävästämme netistä löytyi taas jos jonkinmoista kommenttia. Tosin joillain varmasti tämä suola aiheuttaa räjähdysmäisen reaktion, mutta itselleni ei sellaista tullut. 

Glaubersuola on 100%:sta natriumsulfaattia ja sitä käytetään mm. ennen paastoa suolen tyhjentämiseen suolihuuhtelun ohella. Koska en paastoa, ajattelin että pelkkä suola riittää minulle. Pussin käyttöohjeessa lukee että suolaa otetaan kerralla 5-20g veteen sekoitettuna ja tämän määrän pitäisi aiheuttaa tyhjenemisen. Minulla ei tyhjentymistä juurikaan tapahtunut vaan vatsa toimi normaaliin tapaan. Ajattelin ottaa vielä huomenna toiset 10grammaa suolaa, joskos sitten tapahtuisi jotain.

Puhdistuskuurina käytän Bioteekin seosta. Täältä lisää infoa: Bioteekin puhdistuskuuri. Olen ottanut alusta asti 2tl päivässä ja välillä sekoittanut teehen, veteen tahi smoothieen. Ennen kuurin aloittamista etsin netistä käyttäjäkokemuksia, joita löytyi jonkinverran. Joillain kuuri oli aiheuttanut ilmavaivoja, kipuja, refluksivaivaa tai ripulia. Osalle käyttäjiä kuuri ei aiheuttanut mitään em.oireista. Kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan. En ole huomannut mitään epämiellyttäviä vaikutuksia itselläni. Oireettomuuteen/oireisiin vaikuttaa varmasti aiemmat elintavat ja päivittäin saatu kuitujen määrä. Mikäli on tottunut hyvin epäterveelliseen ruokaan, niin varmasti psylliumin syöminen aiheuttaa aluksi ikäviä sivuvaikutuksia.

Olen tässä miettinyt, että miltä tämän kuurin lopettamisen jälkeen sitten pitäisi tuntua, jotenkin terveemmältä ja energisemmältä?? Jää siis nähtäväksi tuleeko mitään muutoksia, toivon kyllä että tästä jotain hyötyä olisi.

Tämännäköistä purua on Bioteekin puhdistusjauhe