Ihotautilääkärillä käyty.

Kävin tosiaan tänään yksityisellä ihotautilääkärillä(kunnalliselle olisin joutunut jonottamaan usean kuukauden). Käynti oli aikas masentava...tai siis todella. Lääkäri varmisti diagnoosin palmoplantaarinen pustuloosi ja oli pahoillaan, koska tauti on niin hankala ja kivulias...kiva! Oireeni ovat kuulemma vielä helpot ja rakkuloita on nyt about 300 kappaletta:osa juuri tulleita, osa kuivuneita ja osasta on lähtenyt jo nahka rakkulan kohdalta. Ei nämä kyllä helpoilta oireilta tunnu.

Sain lääkkeiksi: Tetralysal 300mg,Dermovat scalp, Dermovat cream sekä Duoderm. Lisäksi lääkäri teki lähetteen kunnallisen puolen ihotautipolille omalle vastaanotolleen. Hoidot saattavat vähentää rakkuloita, mutta eivät siis paranna sairautta. Tuntuu lohduttomalta.

Opiskelen paraikaa kokiksi. Lääkäri totesi että tämän siarauden kanssa sopii siisti toimistotyö. Kokin ammatissa kädet ja jalat ovat joka päivä kovilla. Jalkojen päällä seisotaan ja kävellään 8tuntia ja käsiä käytetään koko ajan. Kun rakkulat ovat pahimmillaan, pelkkä seisominen tulee tuottamaan tuskaa.
Ja nämä ovat siis kolmannet opintoni. Aiemmat olen joutunut keskeyttämään sairauksieni vuoksi....

Mutta, jos jotain hyvää on sairauksistani löydettävä, niin ne ovat aivan varmasti saaneet minut pitämään itsestäni hyvää huolta. Liikun suhteellisen paljon: käyn uimassa, salilla, retkillä luonnossa, joogaan, venyttelen, jumppaan. Lisäksi minulla on kotona kaksi piikkimattoa sekä suggestio cd:tä rentoutumiseen. Olen tehnyt kodistani rauhallisen ja miellyttävän paikan. Syön terveellisesti ja valmistan kaiken ruokani itse. En käytä paljoakaan alkoholia. Ja nyt viimeisimpänä olen lopettamassa tupakoinnin.

Tupakoinnilla on selkeästi vaikutusta tämän sairauden syntyyn. 90-95%:a PPP:tä sairastavista ovat tupakoijia tai entisiä tupakoijia. Olen nyt syönyt Champix-vieroituslääkettä vajaat pari viikkoa sekä lukenut Stumppaa tähän kirjaa. Tänään olen polttanut 1/2 tupakkaa, kaksi viikkoa sitten poltin askin päivässä. Ylihuomenna on viimeinen päiväni tupakoijana. Päätös lopettamisesta oli helppo eikä ainakaan vielä tunnu mitenkään pelottavalta ajatukselta lopettaa. Elän muutoin niin terveellisesti etten itsekään tajua, miksi yritän tappaa itseni joka päivä myrkyttämällä elimistöäni ja siten aiheutan sairauksia itselleni.

On aivan hirvittävää ajatella, että tämä sairaus saattaa olla omaa syytäni...Ja muut sairauteni ovat pahentuneet tupakoinnin vuoksi....Olen kyllä aikas ääliö tässä kohtaa! Ja vielä kun olen kuvitellut etten selviä ilman tupakkaa...whaaat????

Aloitin tupakoinnin kun olin todella masentunut, vuonna 2003. Olen sairastanut vakavaa masennusta vajaat 15 vuotta. Toki välissä on ollut muutama helpompi vuosi, mutta terve en ollut missään vaiheessa. Masennukseeni liittyi paljon itsetuhoisuutta ja olen yrittänyt itsemurhaa kaksi kertaa, toisella kerralla 2007 melkein onnistuin. Poltin tupakkaa, koska en uskonut eläväni kovinkaan vanhaksi ja koin tupakan ystäväkseni. Aiemmin minulla ei ole ollut oikeastaan ainuttakaan ystävää ja välit vanhempiini sekä siskooni olivat surkeat. Väillä ainut kontakti ulkomaailmaan oli lyhyt "jutustelu" kaupan kassamyyjän kanssa. Ja muistan elävästi tilanteen, kun itkin kotonani niin lujaa, että joku naapurini kuulisi ja tulisi kysymään, mikä minulla on hätänä

Selätin kuitenkin masennuksen, olen elossa ja mielenterveyteni on suhteellisen hyvässä kunnossa. Pääsääntöisesti olen todella onnellinen ja minut tunnetaan iloisuudestani. Nyt kuitenkin tämä PPP on vienyt elämäniloani pois ja olen pariin kertaan miettinyt, että tämänkö vuoksi jäin henkiin. Yritän sivuuttaa tämän äänen päässäni ja ajatella hyviä ja ihania asioita elämässäni sekä sitä tietoa, etten voi antaa itseni masentua, koska tiedän mihin se johtaa.

Tulevaisuuteni on nyt kuitenkin aivan auki. En tiedä, mitä työtä voisin sairauksieni kanssa tehdä ja ketä minut edes töihin ottaisi. En voi kuvitella itseäni tekemättä mitään, tulisin hulluksi. Vaihtoehtona on siis osa-aikainen sairaseläke tai lyhennetty työviikko. Olen jo sopeutunut ajatukseen etten ainakaan tällä hetkellä pystyisi täyttä tuntimäärää tekemään. Minun on saatava aikaa itselleni, aikaa rentoutua ja tehdä mielihyvää tuottavia asioita.
En vain tiedä, miten nämä asiat menevät käytännössä. Lisäksi minua hirvittää ajatus, että joutuisin elämään elämäni tukien varassa. Olen nyt saanut toimeentulotukea 11 vuotta, erilaisia Kelan tukia 11vuotta enkä todellakaan halua tätä loppuelämääni.

Tilannettani ei helpota se, että olen äärettömän kunnianhimoinen ja perfektionisti luonteeltani. Vaadin itseltäni ja myös muilta paljon. Ikinä en ole itseäni helpolla päästänyt ja olen ruoskinut itseäni puolet elämästäni....Miksi ihmeessä? Minun pitäisi hyväksyä vihdoin että olen aivan riittävän hyvä juuri tälläisenä kuin nyt olen! Tulkoon tästä loppuelämäni mantra.